Nanso kehottaa kaivamaan vanhat vaatteet kaapeista ja toimittamaan ne hyvään tarkoitukseen

13.08.2014

Nanso kierrätyskampanja 2014

Nanso kerää 18. - 31.8.2014 myymälöissään kuluttajien vanhoja vaatteita hyvään tarkoitukseen. Kolmatta kertaa järjestettävän Vanhat Nansot tekevät hyvää -kierrätyskampanjan aikana kerätyt vaatteet toimitetaan Suomen Punaisen Ristin kautta kansainväliseen vaateapuun.
Nanson tuotteet ovat yhtiön alkuajoista lähtien perustuneet laatuun ja kestävyyteen. Vastuullisena toimijana Nanso haluaa kiinnittää huomiota tekstiilijätteen jatkuvasti kasvavaan määrään ja kantaa vastuun tuotteistaan koko niiden elinkaaren ajan. Samalla Nanso muistuttaa kuluttajia vastuullisten valintojen merkityksestä ja kannustaa laadukkaiden vaatteiden kierrättämiseen.

Vuosittainen vaatteidenkierrätyskampanja käynnistyy elokuun lopussa jo kolmatta kertaa.Kampanja-aikana kuluttaja voi palauttaa tarpeettomaksi jääneet ehjät ja pestyt Nanso-vaatteensa Nanson myymälöihin 14 eri paikkakunnalla Suomessa ja hyödyntää halutessaan 20 prosentin alennuksen, jonka Nanso uuden tuotteen ostoon kampanja-aikana tarjoaa.

Kahden edellisen vuoden kampanja-aikana Nanso on kerännyt yhteensä noin 500 kiloa vaatteita hyvään tarkoitukseen. Nanso toimittaa kaikki kuluttajien palauttamat vaatteet Suomen Punaisen Ristin kautta kansainväliseen vaateapuun maailman kriisialueille. Hyvin palvelleet ja monessa elämän tärkeässä hetkessä palvelleet vaatteet ovat saaneet uuden elämän maailman maanjäristys- ja tulva-alueilla. Uudelleenkäyttöön kelpaamattomat tuotteet erotellaan ja ohjataan tuotannosta syntyvän tekstiilijätteen mukana hyödynnettäväksi öljynimeytysmattojen ja äänieristeiden valmistukseen tai energiantuotantoon.

Nanso Groupin myymälät ja niiden aukioloajat löytyvät täältä .

Lisätiedot:
Nanso Group Oy, vastuullisuus- ja viestintäasiantuntija, Satumaija Mäki
Puh. 040 752 8537satumaija.maki@nansogroup.com