Nanso Group toista kertaa Roosa nauha -kampanjan yhteistyökumppanina

25.09.2013

Roosa-nauha 2013

Nanso Group on tänä vuonna toista kertaa mukana Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjassa, jolla kerätään varoja suomalaisen rintasyöpätutkimuksen tukemiseen. Rahalahjoituksen lisäksi yritys haluaa lisätä kuluttajien tietoisuutta sairaudesta, johon joka 8. suomalainen nainen elämänsä aikana sairastuu.

Keväällä järjestetyssä mallihaussa Nanso etsi rohkeita suomalaisia naisia Roosa nauha -tuotteidensa malleiksi. Useiden hyvien hakijoiden ja koskettavien tarinoiden joukosta malleiksi valikoituivat elämäniloiset Maarit ja Eine.

36-vuotias Maarit on kahden lapsen äiti, joka sairastui rintasyöpään yllättäen puolitoista vuotta sitten. Diagnoosi oli Maaritille shokki, mutta hän haluaa muistuttaa, ettei sellaisia asioita kannata etukäteen pelätä, joihin itse ei pysty vaikuttamaan. 49-vuotiaan Einen rintasyöpä leikattiin vasta tämän vuoden tammikuussa. Eine haluaa korostaa itsetutkimisen tärkeyttä, sillä varhaisen diagnoosin ansiosta hänen syöpänsä ei ollut ehtinyt leviämään. Tänä syksynä nämä rohkeat naiset säteilevät Nanson Roosa nauha -tuotteiden malleina.

Yhteistyö Roosa nauha -kampanjan kanssa on yksi Nanso Groupin konkreettisista toimenpiteistä, joilla yritys tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden tehdä kanssaan hyviä tekoja. Ostamalla Roosa nauha -kampanjatuotteita kuluttajilla on mahdollisuus osallistua rintasyövän vastaiseen taisteluun ja osoittaa tukensa sairastuneille. Nanso Group lahjoittaa jokaisesta myydystä kampanjatuotteesta 10 % Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon rintasyöpätutkimuksen tukemiseen. Lokakuussa 2012 Nanso Group keräsi Roosa nauha -tuotemyynnillä yli 38 000 euron lahjoitussumman.

Nanso Groupin Roosa nauha -tuotevalikoimasta löytyy naisten vaatteita ja asusteita sekä miesten boksereita brändeillä Nanso, Black Horse ja Norlyn.  Kampanjatuotteita myyvät hyvin varustetut päivittäistavarakaupat ja tavaratalot, Nanso Groupin omat myymälät sekä verkkokauppa Nansoshop.com