Suunnittelijat
Nina Pirttikangas: Vogue
Kevään 2011 Voguen, Amarin ja Norlynin mallistot teimme yhdessä brand manager Jaana Nummelan kanssa. Sukkahousumallistojen tekeminen eroaa trikoomallistojen tekemisestä aika lailla. Emme pelaa kuoseilla tai printeillä, vaan lähes jokainen kausituote on oma yksilönsä. Haasteellisinta onkin löytää tuotteita, jotka toimivat yksinään, mutta yhdessä muiden kanssa muodostavat hallitun kokonaisuuden eli malliston.
Minulle tärkeintä työssäni on aina eteenpäin meneminen ja kehittyminen. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että 10-vuotisen työurani aikani Nanso Groupissa olen saanut tehdä lukuisia erilaisia töitä. Tällä hetkellä teen kuitenkin juuri sitä, mitä pikkutytöstä asti olen halunnutkin tehdä – suunnittelijan töitä.
Vapaa-aikaani kuuluvat tiiviisti elokuvat, TV-sarjat, musiikki ja nykyisin myös lukeminen. Kevätauringon alkaessa lämmittää on päästävä järven tai joen jäälle. Ja jos oikein hyvin käy, niin pilkillä istuessa vierähtää tovi jos toinenkin.
