Faktat
Meillä työskentelee monipuolisesti eri alojen ammattilaisia niin tuotannon, suunnittelun, brändien, logistiikan, myynnin ja markkinoinnin, henkilöstö- ja taloushallinnon kuin IT-hallinnon tehtävien parissa.
Pääkonttorimme ja Nanson tehdas sijaitsee Nokialla, jonka lisäksi tuotteitamme valmistetaan Torniossa ja Tallinnassa. Logistiikkaa hoidetaan keskitetysti Hämeenlinnan logistiikkakeskuksessa. Myymälöitä meillä on 10:llä eri paikkakunnalla. Lisäksi meillä on noin 40 myyntiedustajaa 10 eri maassa sekä myyntiyhtiöt Ruotsissa ja Saksassa.
Vuonna 2011 henkilöstöä meillä oli noin 650, joista naisia 85 % ja miehiä 15 %. Henkilökuntamme keski-ikä on noin 44 vuotta. Henkilöstöstämme suurin osa on työntekijöitä, lisäksi meillä työskentelee laitosmiehiä, kaupan alan henkilöstöä sekä toimihenkilöitä.
